Dynasty informationsservice Sökning RSS Pargas stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://parainense10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://parainense10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto
Protokoll 26.03.2024/Paragraf 13



 

Iltapäivätoiminnan avustusten myöntäminen lukuvuodeksi 2024-2025

 

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto 26.03.2024 § 13  

230/02.05.01.00/2024  

 

Valmistelija Opetuspäällikkö Katriina Sulonen, puh. 050 375 3592

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan avustukset myönnetään koko lukuvuodeksi kerrallaan. Näin ollen puolet kustannuksista on vuoden 2024 määrärahoja, puolet vuoden 2025 määrärahoja. Mahdollisuudesta anoa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan avustusta lukuvuodeksi 2024-2025 ilmoitettiin Paraisten Kuulutuksissa 8.2.2024 ja kaupungin kotisivuilla. Hakuaika päättyi 15.2.2024.

 

 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan avustushakemuksen lukuvuodelle 2024-2025 on jättänyt FysioGYM Ab Oy, joka järjestää liikuntapainotteista iltapäivätoimintaa PIF-Centerissä. FysioGYM Ab Oy iltapäivätoimintaan voivat osallistua vuosiluokkien 1-6 oppilaat. Ensisijaisena kohderyhmänä ja kaupungin avustuksen kohteena ovat vuosiluokkien 1-2 oppilaat (14 oppilasta).  Liikuntapainotteinen iltapäivätoiminta on kaksikielistä, joten toiminta-avustus jaetaan suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen kanssa.

 FysioGYM Ab Oy hakee avustusta 32 lapselle.

 

 Koivuhaan ja Nilsbyn kouluissa aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään kaupungin omana toimintana.

 

Oheismateriaali Avustushakemus koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuosi 2024-2025, FysioGYM AB OY/Piftis                           

 

Esittelijä Opetuspäällikkö Katriina Sulonen, puh. 050 375 3592

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää myöntää avustusta 50 euroa lasta kohden kuukaudessa lukuvuodeksi 2024-2025 seuraavasti:
FysioGYM Ab Oy (10 x 50 euroa x 14 lasta) = 7000 euroa
Avustus maksetaan kahdessa erässä, ensimmäinen elokuussa 2024 ja toinen tammikuussa 2025.

 

Päätös Ehdotuksen mukaan

 

Jakelu FysioGYM Ab Oy

 

__________________