Dynasty informationsservice Sökning RSS Pargas stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://parainense10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://parainense10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto
Protokoll 08.11.2023/Paragraf 44


 

Nauvon kunta-alueen lasten lähikoulu

 

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto 08.11.2023 § 44  

911/12.00.00/2023  

 

Valmistelija Katriina Sulonen, puhelin 050 3753592

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

 Nauvon Simonkylän koulussa on ollut toimintaa ja annettu opetusta viimeksi lukuvuoden 2018-2019 aikana. Elokuusta 2019 Nauvon kunta-alueen suomenkieliset perusopetuksen oppilaat ovat pääsääntöisesti valinneet lähikoulukseen Koivuhaan koulun aloittaessaan perusopetuksen. Oppilailla ja heidän huoltajillaan on ollut mahdollisuus valita myös Korppoon Ulkosaariston koulu perusopetuksen alkaessa. Kouluun ilmoittautuminen toteutetaan sähköisesti Wilman – järjestelmän avulla helmikuussa.

 

 Perusopetuslain (1998/ 628) kuudennen pykälän mukaan (Oppilaan koulupaikan määräytyminen) opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä.  Kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun, jossa annetaan opetusta sellaisella oppilaan omalla kielellä,  jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään.              

 

 Korppoon Ulkosaariston koulun elinvoimaisuuden ja oppilasmäärän takia on perusteltua, että Nauvossa asuvien suomenkielisten oppilaiden lähikouluksi osoitetaan Ulkosaariston koulu. Tämä on perusteltua myös koulukuljetusten järjestämisen näkökulmasta.

 

Esittelijä Katriina Sulonen, puhelin 050 3753592

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää, että Paraisten Nauvon kunta-alueella asuvien oppilaiden lähikoulu on Korppoon Ulkosaariston koulu oppilaan aloittaessa perusopetuksen, alkaen 1.1.2024.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu Ulkosaariston koulu, Koivuhaan koulu, liikenneassistentti  

 

 __________________